Harrasterallisarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin lauantaina Tikkakosken ympäristössä. Habittaako Ralli III -kilpailuun ilmoittautui 165 autokuntaa.
LTM-Motorsport Ry:n järjestämässä kilpailussa ajettiin 4 erikoiskoetta, joiden yhteispituus oli 52km ja kokonaisreitin pituus noin 175km.
Piippolan avausosakilpailun voittanut Samuli Aalto pysyi alkumatkasta hyvin kärkitaistelussa mukana. Aalto ja kartanlukija Eveliina Aalto olivat kahden erikoiskokeen jälkeen ainoastaan 1,2 sekuntia Ford Fiesta R-lite autoa ohjastavaa Kuopion Pasi Saarelaista perässä. Kolmannella erikoiskokeella iiläisten Mitsubishin tekniikka petti ja he joutuivat keskeyttämään. Saarelaisen ja kartanlukijan Mika Mannisen tahti hieman hidastui kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle. He putosivat sarjalaisten yleiskilpailussa kolmanneksi, mutta voittivat nelivetoisten autojen nuottiluokan.
Sarjaan osallistuvista kuljettajista loppujen lopuksi nopein oli nuottiluokassa kilpaillut Oulun Janne Seluska. Opel Corsaa ohjastava kuljettaja kävi kartanlukijansa Matti Leistiön kanssa hyvän taistelun Jyväskylän Jooa Iivaria vastaan. Iivari ja kartanlukija Timo Hantunen jäivät lopulta 3,5 sekuntia Seluskasta. – Nyt oli enimmäkseen sellaista tietä, että autossa riitti huiput ja muutenkin tiet tuntui sopiva autolle. Ykkösen tulos kyllä yllätti, se meni yllättävän hyvin. Kakkosella ja kolmosella vähän varottiin pahimpia paikkoja ja yritettiin säästää autoa. Kolmesella jouduttiin porukalla odottamaan jonossa kun Historic-luokan auto oli tiellä poikittain. Sieltä saatiin laskennalliset ajat. Autoon on tullut nyt hyvä luotto, kun siitä on saatu lastentaudin poissa, Seluska kertoi.
Luokkavoittoihin ajoivat lisäksi Nokia Sami Saari, Kuopion Kari Roivainen, Äijälän Tuukka Kauppinen, Lumijoen Jarno Pentinpuro, Muuramen Henri Sääskilahti, Hämeenkyrön Marko Mansikkamäki, Oulun Simo Riekki, Joutsan Joona Tonteri, Vetelin Joni Nisula, Pietarsaaren Sami Laurila, Tupoksen Asko Laukkanen, Kankaanpään Mika Hirvikangas, Laukaan Tero Savonen, Haukiputaan Ilpo Laitinen, Ylivieskan Mari Sorvisto ja Oulaisten Miika Oksanen.
Seuraava osakilpailu ajetaan jo viikon kuluttua Torniossa.
Tulokset: http://ajaksi.online/ao3/online.php