Tämä kysely on tehty yhteistyössä Hamun hallituksen ja sarjatyöryhmän kanssa kuullaksemme mielipiteitä kauden 2023 Harrasterallisarjasta. Kysely oli myös Sastamalan Luksushuvilat.fi -rallin ilmoittautumisen yhteydessä täytettävissä, mutta…
Nuorten luokan kuljettaja Aaron Holopainen ajoi Harrasterallisarjassa tänä vuonna huippukauden. Nilsiäläinen nuori kuljettajalupaus osallistui jokaiseen kahdeksaan osakilpailuun. Kun valtakunnan sarjassa pistepottiin laskettiin viisi osakilpailua, niin…
Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarja 2023 ajettiin päätökseen lauantaina 19.8. Sastamalan ympäristössä. Tyrvään Moottorikerhon järjestämä Luksushuvilat.fi -Ralli oli sekä valtakunnan sarjan, että Etelä-Suomen mestaruussarjan päätösosakilpailu. Viiden…
Sarjatyöryhmä teki päätöksen, ettei Harrasterallisarjan 2023 luokkapalkintoja jaeta missään luokassa. Perusteluna on se, ettei löydetty sellaisia luokkia, joissa olisi ollut selkeästi muista luokista erottuvaa tasaväkistä…
Vähintään viiteen sarjakilpailuun osallistuneet kuljettajat ovat mukana kahden 2000 euron arvoisen lahjakortin arvonnassa. Arvontaan oikeutetut on lueteltu oheisessa dokumentissa. Osalla kuljettajista vaadittavat viisi kilpailua täyttyvät…
Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarja 2023 ajetaan päätökseen tulevana lauantaina 19.8. Sastamalan ympäristössä. Tyrvään Moottorikerhon järjestämä Luksushuvilat.fi -Ralli on sekä valtakunnan sarjan, että Etelä-Suomen mestaruussarjan päätösosakilpailu.…
Kauden aikana kilpailuihin on osallistunut kaikkiaan 1219 sarjakilpailijaa. Kilpailijoilta on kerätty sarjamaksua 20€/kilpailija, joten tästä tästä tulee yhteensä 24 380€. Tästä palkintopottiin menee 70% eli…
Oulun seudulla ajettiin kesäralli yli 10 vuoden tauon jälkeen, kun Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarjan osakilpailu järjestettiin Siikajoen ympäristössä. Puolitoistasataa kuljettajaparia taiteili sateen liukastamalla ja pehmittämällä…
Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarjan 2023 palkinnot jaetaan Sastamalan osakilpailun jälkeen järjestettävässä palkintogaalassa Hotelli Ellivuoressa 19.8.2023. Tilaisuudessa jaetaan kaikkien kolmen sarjan palkinnotKoko Suomen sarjassa palkitaan 8…
Oulun seudulla ei ole järjestetty kesärallikilpailua yli kymmeneen vuoteen, mutta tulevana viikonloppuna tähän tulee muutos. Lauantaina 22.7. ajettava kuuden erikoiskokeen Jaresko Siikajoki ralli on Hotelli…