Valikko Sulje

SENIOREISSA JA HARRASTESARJASSA TIUKKAA SEKUNTIPELIÄ JOUTSASSA – PULKKINEN HALLITSI NUORISSA

Pekka Moilanen palasi rallipoluille samanlaisella kalustolla, millä ajoi aktiiviaikoinaan. Kuva: TL Photo & Media

Harrasterallisarjan avausosakilpailu Joutsan Kaasujalkaralli ajettiin lauantaina 13. helmikuuta talvisissa olosuhteissa. Kilpailupäiväksi lauhtunut pakkanen oli monelle helpotus, vaikka toppatakkia olikin varalta osalla mukana takakontissa. Kilpailu oli suljettu yleisöltä kokoontumisrajoitusten takia, joten jos penkkaan sujautti, niin sieltä ei niin vain ylös enää noustu.

MOILANEN PALASI KILPAILUIHIN MENESTYKSEKKÄÄSTI SENIOREISSA

Suomussalmelainen Ford Escort kuljettaja Pekka Moilanen palasi vuosien tauon jälkeen kilpailuihin. Senioreiden pienemmässä 2-vetoluokassa kilpaileva Moilanen sai kovan vastuksen Toyota Corollaa käskyttävältä Kai Mäkelältä. Kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle Moilanen ajoi pohjat, mutta Mäkelä vei kaksi seuraavaa. Ennen viimeistä erikoiskoetta kaksikon välillä eroa oli vain 0,6 sekuntia Moilasen hyväksi. Viimeinen, 18,9 kilometrinen erikoiskoe taittui herroilta tismalleen samaan aikaan, joka tarkoitti Moilaselle niukkaa voittoa. Samalla hän voitti senioreiden yleiskilpailun. Mäkelä oli luokan ja senioreiden yleiskilpailun toinen. Kolmas luokassa oli Markku Hahtokari, jääden kärkikaksikolle parisen minuuttia.

”Kolmen joukkoon lähdettiin tähtäämään realistisesti, mutta lopultahan sieltä tuli koko senioreiden voitto, niin hyvinhän se meni. Ykkösellä vielä tunnusteltiin, mutta onneksi se oli tuollainen lyhyt EK. Sitten kun nähtiin, että aika riitti pohjiin, niin päätettiin lähteä jatkamaan samaa rentoa menoa. Kakkonen tuli hyvin, mutta kolmosella tuli jo vähän ”oho” -tilanteita, mikä näkyi heti ajassa. Nelosella ja vitosella ajettiin edellä menevä kiinni, mutta onneksi peli ei kaatunut siihen. Tärkeintä, että itselle jäi tästä hyvä fiilis ja nautittiin kyllä ihan täysillä päivästä sekä kilpailemisesta”, Moilanen kertasi kilpailun jälkeen.

Senioreiden isommassa 2-veto luokassa ennakko odotusten mukaisesti voitosta taistelua kävivät BMW kuljettajat Markku Tuoriniemi ja Petteri Rantanen. Rantanen avasi pelin kahdella pohja-ajalla ja johtomarginaali tauolla oli jo yli 20 sekuntia. Tuoriniemi alkoi kuitenkin kiristää tahtia ja supisti eron pariin sekuntiin ennen viimeistä erikoiskoetta. Ratkaisu tapahtui viimeisellä EK:lla, jossa Rantanen lipsautti ulos ja leikki jäi kesken. Tuoriniemi ajoi näin luokkavoittoon ja senioreiden yleiskilpailun kolmanneksi, häviten reilu 6 sekuntia Moilaselle. Isomman 2-veto luokan toinen oli Heikki Hosionaho ja kolmas Ilpo Saari.

HARRASTE KATEGORIASSA TASAISIA VOITTOKAMPPAILUJA

Miko Jalava kiidätti Starletin päivän nopeimmaksi Harrastekategorian autoksi. Kuva: Sportkuvat.

Luokassa 21 (2WD alle 2250cc) kilpaileva Toyota Starlet kuljettaja Miko Jalava ajoi suvereeniin luokkavoittoon reilun minuutin erolla ennen Veeti Toivolaa ja Matias Salmelaa. Marko Vartiainen oli kiinni luokan kolmostilassa vielä ennen viimeistä erikoiskoetta, mutta Opel Astran tekniikka petti ratkaisevilla hetkillä ja kilpailu jäi kesken.

Luokkavoiton lisäksi Jalava taisteli tiukasti tämän kategorian yleiskilpailun voitosta. Kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Jalava joutui taipumaan pikkukoneisten luokassa 20 (2WD alla 1650cc) ajavalle Teemu Kuusiselle, mutta tauon jälkeen Jalavan tahti kiristyi. Neloselle tuli reilu 10 sekuntia Kuusista nopeampi aika, joka alkoi jo ratkaista peliä. Lopulta maalissa eroa oli Jalavan eduksi 3,2 sekuntia. Kuusiselle kuitenkin luokan 20 voitto ja Harrastekategorian yleiskilpailun toinen sija. Luokassa 20 toiseksi ajoi niin ikään Starlet-kuljettaja Marko Mansikkamäki, joka oli kategorian yleiskilpailussa kolmas. Etuvetoista Opel Corsaa käskyttävä Juho Nykänen oli luokan 20 kolmas, häviten vain 7,3 sekuntia Mansikkamäelle.

”Ihan ok päivä, tietty sellaista perus rallisähläystä toki oli mukana näin alkukaudesta. Ykkösellä oli vähän kypäräpuhelimien kanssa ongelmia, kakkosella taas aika paljon varoituksia, kun autoja oli sinne tänne jäänyt. Kolmosella oli ehkä kisan mielenkiintoisin tilanne, kun ajettiin edellä menevä kiinni ja kerettiin siinä ehkä joku 600-700 metriä ajaa perässä, kunnes ne veti hankeen. Siinä nähtiin liverunkiakin samaan rahaan. Nelonen päästiin vetämään sitten ihan kaikessa rauhassa, niin siinähän se homma alkoi ratkeamaan. Kaiken kaikkiaan makee reitti ja kaikki toimi hienosti”, Jalava kertoi tyytyväisenä.

Luokassa 16 (V1600, V1400, Trophyt) kilpailu käynnistyi tasaisesti, kun neljä kuljettajaa oli parin sekunnin sisällä ensimmäisen EK:n jälkeen. Riku Rantasalo ajoi pohjat, mutta se ilo ei kestänyt kauaa, kun Polo kiepsahti katolleen heti toisella. Tahtipuikon otti itselleen Joonas Tonteri, joka johti kilpailua viimeiselle erikoiskokeelle asti, mutta siellä kilpailu päättyi tekniseen vikaan. Tonterin vanavedessä toisena koko päivän roikkunut Ari Pentinmäki Peugeot 206:lla nousi näin voittoon. Toiseksi ajoi Jarno Hakala ja kolmanneksi Tero Tukiainen.

Citroën Xsara miehet Toni ja Esa Ketomäki hallitsivat luokkaa 17 (H2050). Toni ajoi kolmelle ensimmäiselle EK:lle pohjat ja johto oli jo 18 sekuntia. Esa kiristi tahtia kuitenkin loppua kohden, mutta maalissa eroa kaksikon välille jäi lopulta 9,7 sekuntia Tonin hyväksi. Luokan kolmas oli Timo Viitanen Nissan Almeralla, häviten vain 20 sekuntia voittajalle.

Luokassa 22 (2WD yli 2250cc) nähtiin niin ikään tasainen avaus, kun ensimmäisellä erikoiskokeella neljä kuljettajaa ajoi sekunnin sisään. Toisella erikoiskokeella Volvo 240:lla kilpaileva Petri Katainen täräytti 15 sekunnin pohja-ajan ennen BMW-kuljettajia Jarmo Hosionahoa ja Juha Sällistä. Sällinen kuitenkin vastasi Kataisen hyökkäykseen heti seuraavalla ja tasoitti tilanteen kaksikon välillä. Ennen viimeistä erikoiskoetta Kataisen ja Sällisen ero oli vain 0,2 sekuntia Volvo-kuskin eduksi. Viimeisellä Katainen ajoi pohjat ja se riitti lopulta 7,5 sekunnin voittoon ennen Sällistä. Hosionaho taisteli tiukasti kolmannesta sijasta kilpailun alkupuoliskolla, mutta kahdella viimeisellä erikoiskokeella Ville Pulkkinen meni ohi ja nousi kolmanneksi.

Jarmo Hosionahon käsissä Bemari sai raikasta kyytiä. Kuva: Rally Photos Finland.

BMW Original luokassa (LK18) voittoon ajoi parivaljakko Esa Puupponen – Toni Mäkinen. Proto-autojen luokassa (LK23) nopeiten reitin selvitti Eerikki Salmela Peugeot 106:lla. Harrastajien nelikoissa (LK15) lähti matkaan viisi kuljettajaa, joista vain yksi selvisi maaliin asti. Jukka Lappalainen Mitsubishilla nappasi voiton itselleen.

VEETI PULKKINEN VAUHDIKKAIN NUORISSA

Veeti Pulkkinen ajoi tasaisen päivän ja nousi luokan korkeimmalla korokkeella päivän päätteeksi. Kuvat: TL Photo & Media

Nuorten kategoriassa ajetaan kilpaa yhdessä luokassa (V1600). Veeti Pulkkinen oli hyvässä vireessä Ford Fiestalla. 17-vuotias nuori mies ajoi pohjat neljälle ensimmäiselle erikoiskokeelle. Johto oli ennen viimeistä erikoiskoetta jo yli 40 sekuntia, joten enää ei ollut niin kiirekään. Viimeisellä EK:lla toiseksi nopein aika riitti selvään voittoon, kun toiseksi sijoittunut Joakim Goman jäi lopulta puoli minuuttia. Kolmas nuorissa oli Timo Koskinen.

”Ihan kiva päivä, moottorin korvakosta yksi pultti katkesi päivän aikana, mutta ei ollut sen suurempia murheita. Reitti oli kalustolle sekä kuskille sopivaa, välillä nopeaa ja välillä teknistä. Tiet olivat kaiken kaikkiaan hyvässä kunnossa, vaikka isolla numerolla oltiin liikenteessä, Pulkkinen summasi päivänsä.

Pulkkinen kilpailee Harrasterallisarjan lisäksi myös Rallin SM sarjassa ajettavassa nuorten luokassa. Ralli SM-sarjan avauskisasta Rovaniemeltä Pulkkinen nappasi Joutsan tavoin luokkavoiton.

Sarjapisteet jaetaan jokaisen kategorian sisällä luokkasijoitusten mukaan. Sarjatilanne päivittyy kotisivuille alkuviikon aikana. Joutsan osakilpailusta otetaan palautetta vastaan mielellään teiltä kuskeilta ja ne voi jättää osoitteeseen minna.sirvio@harrastemoottoriurheilu.fi.

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan jo parin viikon päästä 27. helmikuuta Pohjois-Karjalan vauhdikkailla ralliteillä Kontiolahdessa. Ilmoittautuminen on avoinna sarjalaisten osalta kilpailukutsusta poiketen keskiviikkoon 17.2. klo 21 saakka ja lisäluokkien ilmoittautuminen on avoinna sunnuntaihin 21.2. klo 21 saakka. Ilmoittautumaan pääset osoitteessa www.rallitulokset.fi.

Teksti: HRS tiedotus / Timo Louhelainen