Valikko Sulje

KAUSI KORKATAAN JOUTSAN HANGILLA

Harrasterallisarjan avausosakilpailu ajetaan Joutsassa tulevana viikonloppuna 13. helmikuuta. Kilpailuun mukaan lähtee maksimimäärä kuljettajia, eli 220 autokuntaa. Sarjalaisia heistä on reilu 170. Joutsan Kaasujalkarallin järjestää Yellow Racing Team. Tänä vuonna Joutsan leveyspiireilläkin lunta on mittareiden mukaan 45cm, joten voidaan puhua kunnon talvirallista. Valitettavasti kilpailu ajetaan ilman yleisöä sekä median edustajia kokoontumisrajoitusten takia.

Kilpailun kärjessä ajaa kilpailunjärjestäjän määrittämä spesiaaliluokka (LK25), joissa kilpaillaan Ford-merkkisillä autoilla. Mukana on kuusi kuljettajaa ja autoja löytyy Cossu Escortista, Duratec tekniikalla varustettuun Escorttiin, joten heti kilpailun alussa nähdään tyylikästä kalustoa sekä vauhdikasta menoa.

NUOTTIMESTARUUS

Nuottimestaruuden isommassa 2-veto luokassa (LK14) nähdään 15 kuljettajaa. Sinne ilmestyi kovanluokan yllätysnimi, kun ison N-ryhmän nelinkertainen suomenmestari Jouko Puhakka ilmoittautui mukaan ja palaa lähes parinkymmenen vuoden tauon jälkeen kilpailuihin. Kirittäjiä riittää, sillä Puhakan tavoin tehokkailla Bemareilla mukana ovat mm. Ilmo Lario sekä Henrik Salo. Pienemmässä 2-veto luokassa (LK13) on mukana viisi kuljettajaa.

4-vetoisten nuotista (LK12) ajaa Joutsan osakilpailussa seitsemän kuljettajaa. Ennakkosuosikkina kilpailuun lähtee viime vuosina menestystä niittänyt Kai Hyttinen Mitsubishilla, jonka kartturina toimii hänen tyttärensä Ida Hyttinen. Hyttiselle vastusta antavat varmasti muutkin Kainuun miehet, Juho Mäki-Tammela sekä Joni Tolonen.

KLASSIKKOMESTARUUS

Klassikkojen mestaruuspisteistä lähtee avausosakilpailussa taistelemaan yhteensä 36 kuljettajaa. Merkkiluokista Volkswagenit (LK8) vetivät pisimmän korren 13 kuljettajalla. Lada luokassa (LK9) nähdään puolestaan 10 kuljettajaa. Muihin luokkiin (LK3-LK7) ilmoittautui kuljettajia melko tasaisesti.

Joutsan osakilpailu kuuluu Volkkareiden osalta myös Aircooled.fi -sarjaan ja mukana nähdäänkin koko viime vuoden Aircooledin kärkikolmikko Jukka Laine, Erkki Eerola ja Esa Niittymäki.

HARRASTEMESTARUUS

Harrastemestaruudessa (LK15-LK23) ajetaan monenlaisella kalustolla. Viivalla nähdään kilpureita aina V1600 autoista spesiaalimpiin Proto tyypin autoihin. Joutsan osakilpailussa tämän mestaruuden pisteistä taistelee yhteensä 75 kuljettajaa.

Näissä luokissa ajaa paljon rallibaanoilta tuttuja Starlet miehiä. Mukana ovat mm. Marko Mansikkamäki, Teemu Kuusinen ja Tommi Lämsä luokassa 20. Etuvetoisissa kärkivauhtia voitaneen odottaa ainakin viime vuonna hienoja otteita esittäneeltä Juho Nykäseltä, joka kilpailee Opel Corsalla.

Uusina niminä kilpailukauteen starttaa mm. isokyröläinen veljeskaksikko Lauri Ahoketo – Juha Ahoketo. Aikaisemmin lähinnä kilpailujen järjestelypuolella toiminut parivaljakko lähtee testaamaan taitojaan Nissan Almeralla luokassa 16. Kuljettajanpenkillä istuu Lauri, joka on harrastanut jokkista, mutta siitäkin on jo aikaa kymmenisen vuotta.

”Testiä on ajettu, mutta kyllähän se opettelua on vielä. Ensimmäisissä kisoissa tärkeintä olisi, että päästäisiin maaliin ja saataisiin sitä kautta paljon kilometrejä sekä kokemusta”, Lauri pohtii.

SENIORIMESTARUUS

Seniorimestaruudesta ajetaan alle ja yli 2250cc-kaksivetokalustolla (LK10 ja LK11). Mukana on paljon konkari kuljettajia, mutta myös myöhemmin lajin pariin hurahtaneita tai uudelleen innostuneita kuljettajia. Joutsassa luokissa mukana on yhteensä 17 kuljettajaparia.

Tuoreimpia nimiä listoilla lienee Pekka Moilanen ja Heikki ”Hemppa” Hosionaho. Moilanen hankki viime vuonna itselleen 50-vuotis syntymäpäivä lahjaksi Ford Escortin – samanlaisen, jolla kilpaili aktiiviaikoinaan 90-luvun alkupuolella. Nivalalainen Hosionaho puolestaan hurahti rallin pariin vasta pari vuotta sitten. Nyt rallikärpänen on puraissut kuitenkin kovaa. Hosionaho kilpailee BMW:llä.

NUORTEN MESTARUUS

Nuorten luokassa (LK1) mukana on 12 kilpailijaparia. Tässä luokassa taistellaan tasaisella V1600 kalustolla. Yksi kauteen starttaavista on Renault Meganella ajava Topi Löytynoja, joka on ajanut vasta kaksi rallia ennen tätä vuotta. Löytynojan vauhti on vielä arvoitus, mutta luokan kärkikahinoissa nähtäneen ainakin Nuutti Korhonen Ford Focuksella.

”Opiskelemaanhan sitä lähdetään, eli lisää kokemusta haetaan ja koitetaan ajaa joka kisa maaliin asti hauskaa pitäen” Löytynoja summasi kauden tavoitteet.

Kilpailussa nähdään myös sarjan ulkopuolisia luokkia, joissa kilpailee yhteensä noin 50 kuljettajaa.

AVAUSOSAKILPAILU ILMAN YLEISÖÄ JA MEDIAA

Joutsan Kaasujalka ralli ajetaan tyhjille katsomille kokoontumisrajoitusten takia. Yleisöltä ja sarjaorganisaation ulkopuoliselta medialta on siis pääsy kielletty tapahtumaan. Toivomme kaikkien noudattavan tätä ohjeistusta, jotta saamme vietyä kilpailun kunnialla läpi.

Kilpailussa ajetaan viisi erikoiskoetta, n. 70 EK-kilometriä. Ensimmäinen auto starttaa reitille kello 12. Kilpailua seurataan sarjan somessa sekä tietenkin livetulospalvelun muodossa. Kilpailuun ilmoittautuneet löytyvät tulospalvelun tavoin Ajaksi-palvelusta www.ajaksi.fi. BV-Team tekee koosteen kilpailusta, joka esitetään RexTV:llä.

Kilpailunjärjestäjä Yellow Racing Team touhuaa tiiviisti rallin teon parissa, joten itse Harrasterallisarjaan liittyvissä asioissa voitte ottaa tarvittaessa yhteyttä sarjaorganisaatiossa Riku Ainasvuoreen tai Michael Flemmingiin. Yhteystiedot löytyvät Joutsan kilpailijaohjeesta sekä sarjan säännöistä.

Harrasterallisarja Facebook: https://www.facebook.com/harrasterallisarja

Harrasterallisarja Instagram: https://www.instagram.com/harrasterallisarja/

Joutsan osakilpailuun ilmoittautuneet ja kisainfo: http://ajaksi.fi/wp/13-2-2021-kaasujalka-ralli/

Teksti: HRS tiedotus / Timo Louhelainen