Hieman on tiukka otsikko, mutta ennen kuin asiasta tekee mitään johtopäätöksiä, niin kannattaa lukaista koko tiedote ensin. Tämä on loppupeleissä hyvä uutinen ja kaikille hyödyksi!…
Vaikeista ajoista huolimatta olemme päässeet viemään sarjamme talvikauden läpi turvallisesti. Tehdään yhdessä tästä viimeisestä, Suomussalmen osakilpailu viikonlopustakin vielä hyvä, niin päästään terveenä sekä hyvillä mielin…
Harrasterallisarjan kolmas ja samalla talvikauden päättävä osakilpailu ajetaan Suomussalmen maisemissa lauantaina 20. maaliskuuta. Sarjan osakilpailujen suosio on ollut alkukauden ajan huikea, sillä kaikissa osakilpailussa on…
Tänään (2.3.2021) saimme kuulla hyviä uutisia kauden kolmannen ja talvikauden päätösosakilpailun suunnalta. Tänään tulleen tiedon mukaan kilpailun järjestämistoimia jatketaan normaalisti eteenpäin. Kilpailunjärjestäjä on kuullut asiassa…
Harrasterallisarjan toinen osakilpailu ajetaan Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa Kontiolahdella tulevana lauantaina. Kilpailussa on neljä haastavaa erikoiskoetta, joille mittaa kertyy noin 44 kilometriä. Mukana nähdään peräti 208 kuljettajaa,…
Harrasterallisarjan avausosakilpailu ajetaan Joutsassa tulevana viikonloppuna 13. helmikuuta. Kilpailuun mukaan lähtee maksimimäärä kuljettajia, eli 220 autokuntaa. Sarjalaisia heistä on reilu 170. Joutsan Kaasujalkarallin järjestää Yellow…
Aktiiviuran alkuaikoina Puhakka kiidätti Ford Escort BDA:ta kovaa ja näyttävästi. Kuva: Eero Auvinen / Sportkuvat Harrasterallisarjassa nähdään todellinen yllätysnimi heti Joutsan osakilpailussa, kun takavuosien ison…
HARRASTERALLISARJA: KAASUJALKA RALLI JOUTSA 13.2.2021 Tekniikkaryhmä tulee kiinnittämään erityishuomiota Classic autoihinJoutsassa. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä Classic autoista tarkastetaanseuraavat kohdat:1. Auton ulkonäköä verrataan luokitustodistuksen kuviin Classic säännöthuomioiden. Samaan…
Harrasterallisarjan avausosakilpailuun on aikaa enää alle pari viikkoa ja pikkuhiljaa tunnelma alkaa nousta sekä järjestäjillä, että tiimien talleissa, kun autoja hiotaan viimeiseen iskuun. Kunnon talvikelit…
Harrasterallisarjan ensimmäisen osakilpailun, Kaasujalkarallin ilmoittautuminen sarjalaisille avautuu tänään 17.1.2021 osoitteessa www.ajaksi.fi. Sarjalaisten osalta ilmoittautuminen kestää tiistaihin 2.2. klo 21.00 saakka. Tämän jälkeen 2.2. klo 22.00…





