Valikko Sulje

SENIOREISSA JATKETTANEEN TASAISTA TAISTELUA

Tapio Alikoski luottaa etuvetoiseen Honda Civiciin. Kuva: TL Photo & Media

Harrasterallisarjan ensimmäinen kesä osakilpailu ajetaan Juuan vauhdikkailla ralliteillä tulevana lauantaina. Kilpailussa ajetaan miltei 90 EK-kilometriä, jotka jakautuvat viidelle erikoiskokeelle.

Markku Tuoriniemi selviytyi parhaiten talvesta Seniorimestaruus kategoriassa. Kaksi luokkavoittoa ja yksi kakkostila siivittävät miehen neljän pisteen johtoasemaan. Toisena on Tapio Alikoski, jonka nousujohteinen talvikausi päättyi luokkavoittoon Suomussalmella. Täysin harrastusmielessä kilpaileva Alikoski lähtee maltillisin tavoittein kesän karkeloihin.

”Omalla ajolla lähdetään rakentamaan kesän kisoja. Moilanen ja Mäkelä olivat vähän vaikeuksissa talvella, mikä helpotti meidän pistepotin kertymistä luokassamme. Uskon, että he menevät lujaa kesällä, joten pyritään me olemaan sitten heti heidän jälkeen kolmantena luokkatuloksissa. Viime kesän lopulla käytiin Juuassa ajamassa kilpailu ja haastavat tiet siellä varmasti odottavat nytkin”, Alikoski ennustaa.

Senioreiden kolmantena tasapisteissä ovat samassa luokassa ajavat Pekka Moilanen ja Kai Mäkelä. Molemmilla on yksi luokkavoitto, yksi kakkostila ja yksi keskeytys plakkarissa, joten nämä herrat tulevat varmasti jatkamaan tiukkaa taistelua luokkansa kärjessä.

Senioreissa mukana on 14 kuljettajaa Juuan osakilpailussa. He ajavat numeroilla 19-32.

Kilpailu pyörähtää käyntiin Juuan Kivikeskuksesta lauantaina kello 11. Vihdoinkin yleisö pääsee paikan päälle kannustamaan suosikkejaan. Rallipakettien myynti alkaa perjantaina 18.6. kello 10. Paketit ovat myynnissä kilpailukeskuksessa sekä Neste Kolinportilla. Pyydämme yleisöä edelleen noudattamaan varovaisuutta liikkuessa ja riittäviä hygienia- sekä turvaväliohjeita.

Teksti: HRS tiedotus / Timo Louhelainen