Valikko Sulje

HRS KAUSI JATKUI HELTEISESSÄ JUUASSA VIIKKO ENNEN JUHANNUSTA

Kesäinen Juuka otti Harrasterallisarjan karavaanin vastaan, kun sarjan kesäkausi käynnistyi viikko ennen juhannusta. Kuljettajat ajoivat viisi vauhdikasta erikoiskoetta, joiden yhteismitta oli miltei 90 EK-kilometriä. Yleiskilpailun voittoon ajoi jo kolmannen kerran tällä kaudella suomussalmelainen Kai Hyttinen Mitsubishilla. Toiseksi kiirehti Saku Vierimaa, joka oli liikkeellä ensimmäistä kertaa R-Lite Volkswagenilla. Päivän nopein 2-veto kuljettaja Ville Hanhisuanto oli yleiskilpailun kolmas.

TOLOSELLA EPÄONNEA, HYTTINEN KUITTASI

Hyttiset ottivat voiton ongelmista huolimatta. Kuva: TL Photo & Media

Kajaanilainen Joni Tolonen oli kaivanut jostain vauhtia lisää kevättauon aikana ja otti kärkipaikan haltuun heti ensimmäisellä erikoiskokeella peräti 11 sekunnin erolla Hyttiseen nähden. Päivä eteni Tolosen johdolla viimeiselle erikoiskokeelle asti. Siellä Mitsubishi lipesi pöpelikköön myöhäiseksi jääneen jarrutuksen vuoksi.

”Lähdettiin kilpailuun ilman testaamista, joten vauhti oli yllättävän hyvällä tasolla. Autolle ja omalle ajotyylille sopii nämä kesäkelit. Mielestäni nämä Pohjois-Karjalan rallitiet ovat Suomen parhaimpia, vaikka ne välillä kostautuvatkin”, Tolonen kertoi kilpailun jälkeen.

Tolosen keskeytyksen myötä koko päivän toisena ajanut Hyttinen nappasi voiton ongelmistaan huolimatta.

”Tänään oli paljon probleemia. Ykkösellä ja kakkosella piinasivat jarruongelmat, jonka lisäksi ajoin edellä menneen kiinni. Kolmonen tultiin hyvin, mutta nelosella spinnattiin. Viimeisellä tuli vielä voimansiirto ongelmia ja yksi pyörähdys. Hyvää tuuriakin oli nyt, että voitettiin”, Hyttinen kertasi.

Kaksivetoisissa nuotista ajavien kärjessä aloitti etuvetokuljettaja Janne Seluska, mutta hänen matkansa tyssäsi luokan kärkipaikalta tekniseen vikaan erikoiskokeella neljä. Hanhisuanto oli matkassa poikkeuksellisesti Mersulla, ja rattimiehen käsittelyssä se taipui lopulta päivän nopeimpaan 2-veto suoritukseen. 2-vetoisten toiseksi ajoi Henrik Salo ja kolmanneksi Tommy Björn.

Ville Hanhisuanto oli matkassa tällä kertaa ”taksi” Mersulla. Kuva: Timo Honkala

Pienemmän 2-vetoluokan voittoon ajoi Harri Kihlman. Pistetilanteessa Hyttinen vankisti johtoaan. Vierimaa nousi toiseksi ja Kihlman kolmanneksi.

SENIORIT TUORINIEMEN JUHLAA

Senioreitten pistekärki Markku Tuoriniemi jatkoi hienoja esityksiä ja otti senioreissa luokkavoiton sekä kategorian yleiskilpailun voiton. Kilpailu käynnistyi kuitenkin BMW-kuljettaja Pauli Junttilan komennossa, mutta kolmannella erikoiskokeella ralli jäi kesken ulosajon seurauksena. Isommassa senioriluokassa toiseksi ajoi Ilpo Saari ja kolmanneksi Simo Riekki.

”Lämmin kisapäivä tänään. Haastavat ja nopeat tiet olivat jälleen kerran täällä Juuassa, varsinkin tuo viimeinen”, Tuoriniemi kertoi maalissa.

Tuoriniemi ja BMW olivat vahva yhdistelmä Juuan vauhdikkailla teillä. Kuva: TL Photo & Media

Pienemmässä senioriluokassa odotettiin Pekka Moilasen ja Kai Mäkelän taistelua, mutta se jäi lyhyeen. Mäkelä joutui keskeyttämään tekniseen vikaan jo heti ensimmäisellä erikoiskokeella. Senioreiden pisteissä toisena Juukaan tulleen Tapio Alikosken kilpailu puolestaan jäi kesken jo ennen lähtöä teknisen vian vuoksi.

Moilanen oli kruisailemassa jo selvään luokkavoittoon, mutta toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Escortin kone alkoi röpöttää ja aika tappiota tuli minuutti tolkulla. Sijoitus tippui lopulta luokan kolmanneksi.

Moilasen ongelmien jälkeen johtoon nousi Asko Laukkanen, mutta hänen kilpailunsa päättyi viimeisellä erikoiskokeella tekniseen vikaan. Lopulta luokkavoiton nappasi Mika Ihalainen, ollen samalla senioreiden yleiskilpailun kolmas.

Tuoriniemi jatkaa pistetaulukon kärjessä ennen kahta viimeistä osakilpailua. Moilanen nousi toiseksi ja Alikoski putosi kolmannelle sijalle.

FRIMAN MENI MENOJAAN KLASSIKOISSA

Frimanin ajolinjat ovat aina yleisöystävälliset. Kuva: TL Photo & Media

Klassikkokategorian voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä tälläkään kertaa. Matti Friman oli viritellyt Ladan sellaiseen iskuun kartanlukijansa Petri Seppäsen kanssa, että muut saivat katsella takavaloja.

”Meillä meni kaikki aika nappiin tänään. Yksi ajovirhe tosin meinasi pilata koko kisan. Kakkosella hypättiin ihan liian pitkälle yhdestä hypystä ja siitä tuli vähän remonttia sitten huollolle. Saatiin kuitenkin auto kuntoon ja tuo uusi moottori on kyllä huikea”, Friman kertoi kisan päätteeksi.

Ennakoidusti kovin haastaja, Mikko Turunen, löytyi niin ikään Lada-merkkiluokasta. Turuselle tuli heti aamusta harmaita hiuksia, kun Ladan startti sanoi sopimuksen irti jo kaluston purku vaiheessa. Tiimi ahkeroi tiukasti ja Turunen pääsi matkaan. Juuassa vauhti ei kuitenkaan riittänyt Frimaniin nähden, mutta toisella sijalla Turunen oli tukevasti kolmen erikoiskokeen jälkeen. Neljännellä kilpailu jäi kuitenkin kesken teknisen vian vuoksi.

Klassikoiden yleiskilpailussa toiseksi nousi Kari Herronen, voittaen samalla luokan neljä. Kolmas yleiskilpailussa ja toinen Lada-merkkiluokassa oli Timo Hytönen. Luokan kolme voittoon ajoi Vesa Båga.

Klassikkomestaruus kategorian loppupisteisiin lasketaan neljän parhaan kilpailun pisteet, joten Frimanin mestaruus alkaa olla selvä neljän voiton ansiosta. Pisteissä toisena loppukauteen lähtee Hytönen ja kolmantena Herronen.

JALAVALLE JO KAUDEN NELJÄS VOITTO

Neljäs voitto putkeen ja sarjakärjessä odottamaan syksyn kisoja – Miko Jalava. Kuva: TL Photo & Media

Harrastekategoriassa tahtipuikkoa on heiluttanut koko kauden Toyota Starlet kuljettaja Miko Jalava. Juuassa kategorian yleiskilpailun selvässä johdossa starttasi kuitenkin Juha Sällinen BMW:llä. Kahden erikoiskokeen jälkeen hän johti jo miltei 20 sekunnin turvin. Veeti Toivola oli toisena ja Jalava kolmantena.

Huoltotauon jälkeen erikoiskokeella kolme alkoi sitten tapahtumaan. Sekä Sällinen että Toivola lipsauttivat ulos samassa peltovasurissa ja keskeyttivät. Tämä nosti Jalavan kategorian yleiskilpailun kärkeen sekä luokan 21 johtoon. Jalava piti pintansa ja ajoi kategorian voittoon lopulta 39,6 sekunnin erolla. Toiseksi kiiruhti Jarmo Leppänen Mitsubishilla, voittaen samalla luokan 15. Kolmanneksi ajoi Petri Katainen Volvolla, voittaen samalla luokan 22.

”Tällä kertaa oli vähän pientä probleemaa, kun moottorin kannake irtosi ja laturi sanoi sopimuksen irti ennen viimeistä erikoiskoetta. Lisäksi päivän ensimmäisellä lenkillä kokeiltiin uusia renkaita, mutta se ei oikein tuottanut tulosta. Huollon jälkeen päästiin takaisin ajamisen makuun ja loppulenkki tuli hyvin”, Jalava kertasi kilpailuaan.

Katainen taisteli kategorian kolmannesta sijasta ja luokan 22 voitosta tiukasti Jarmo Hosionahon kanssa. Ennen viimeistä erikoiskoetta Hosionaho oli reilu kuusi sekuntia edellä, mutta Kataisen 10 sekunnin pohja-aika viimeisellä ratkaisi kilpailun Volvo kuljettajan hyväksi.

”Auton kanssa oli kyllä todella paljon tekniikkamurheita tällä kertaa. Kakkosen jälkeen alkoi jo epäilyttämään itseäkin, että näinköhän tänään maali nähdään. Saatiin aina sen verran korjattua, että matka jatkui. Oma tekeminen oli ihan ok tasolla siihen nähden, että ilman testejä lähdettiin. Nyt laitetaan Volvo siihen kuntoon, että loppukaudella vältyttäisi remonteilta kesken kilpailujen”, Katainen suunnitteli.

Katainen toi isoa Volvoa näyttävästi ja vauhdikkaasti. Kuva: Timo Honkala

Muita luokkavoittajia tässä kategoriassa olivat Riku Rantasalo (LK16), Toni Koskela (LK17), Tuomo Hinttu (LK18), Mika Hirvikangas (LK20) ja John Ruotsalainen (LK23).

Pistetilanteessa Jalava porskuttaa kärjessä kolmen pisteen erolla ennen Kataista. Kolmantena pisteissä oleva Koskela on vain yhden pisteen päässä Kataisesta.

NUORISSA SAATIIN UUSI VOITTAJA

Sokka kauden ensimmäiseen voittoon. Kuva: TL Photo & Media

Nuorissa ajetaan tällä kaudella ainoastaan yhdessä luokassa V1600-autoilla. Joakim Goman Citroen C2:lla avasi kilpailun kärjessä, kun avaus erikoiskokeelle syntyi 4,9 sekunnin pohja-aika VW Polo kuljettaja Oskari Sokkaan nähden. Timo Koskinen oli avauksessa kolmas, mutta jäi lähes 15 sekuntia pohjista.

Toiseen huoltoon tultaessa erikoiskokeen kolme jälkeen Goman johti jo reilun 10 sekunnin erolla ennen Sokkaa, Koskinen jatkoi tässä vaiheessa kolmantena noin seitsemän sekunnin päässä toisesta sijasta. Neljännellä erikoiskokeella Sokka aloitti kirin ja ajoi Gomania kiinni, ero ennen viimeistä erikoiskoetta oli vain 1,8 sekuntia. Siellä Sokka tykitti 10 sekunnin pohja-ajan ennen Koskista, Goman jäi peräti 17 sekuntia ja voitto kilpailun voitto kirjattiin Sokalle.

Goman piti toisen sijan niukasti, sillä Koskinen kiri viimeisellä erikoiskokeella 1,3 sekunnin päähän kolmanneksi. Nuutti Korhonen ajoi koko päivän tasaisesti kärkikolmikon takana koko päivän ja oli neljäs lopputuloksissa.

”Yritettiin parhaamme ja tulostakin tuli tällä kertaa. Kolmosella lipsautettiin vähän ojan puolelle, jossa saatiin rengas rikki, mutta muuten tultiin ihan puhtaasti. Koitetaan kesällä ajella mitä keretään töiden puolesta ja nämä sarjan kisat vähintään”, Sokka kertoi jatkosuunnitelmistaan.

Pisteissä Koskinen johtaa yhdellä pisteellä Gomaniin nähden ja kolmantena on Veeti Pulkkinen, joka jätti Juuan osakilpailun väliin.

LISÄLUOKAT HASSISELLE

Hassinen ajoi lisäluokkien voittoon tyylikkäällä Subarulla. Kuva: TL Photo & Media

Kilpailun lisäluokkien yleiskilpailussa joensuulainen etuveto kuljettaja Joni Toivanen aloitti huimalla pohja-ajalla, joka oli koko kilpailun nopein 2-veto kellotus. Valitettavasti Toivasen kilpailu päättyi moottoriongelmiin ykkösen jälkeen.

Tämän jälkeen kärkeen nousi Subaru kuljettaja Markus Hassinen, joka piti kärkipaikan aina maaliin asti. Juha Vinni ja Anssi Laukkanen taistelivat kakkostilasta. Laukkanen vei pidemmän korren, joten Vinnin oli tyytyminen kolmanteen sijaan. Lisäluokkien nopein 2-veto kuljettaja oli kontiolahtelainen Eetu Kortelainen.

Kilpailu oli poikki miltei puolitoista tuntia erikoiskokeella kaksi sattuneen onnettomuuden vuoksi. Tämän johdosta lisäluokat ajoivat vain erikoiskokeet 1-4.

ONNETTOMUUS TOI KILPAILULLE SYNKÄN VARJON

Kuten monessa urheilulajissa, myös moottoriurheilussa piilee aina omat vaaramomenttinsa. Lauantai 19.6.2021 sai synkän sävyn, kun Juuka-Rallin toisella erikoiskokeella sattunut onnettomuus johti lopulta kartanlukijan menehtymiseen myöhemmin kilpailupäivän iltana sairaalassa.

Tiistaina 22.6.2021 Harrastemoottoriurheilun Keskusjärjestö Ry:n tiedotteen mukaan kyseessä oleva kilpa-auto on jälkitarkastettu kilpailunjärjestäjän ja viranomaisten toimesta onnettomuuden jälkeen. Auto on todettu sääntöjen mukaiseksi ja autossa ei ole huomautettavaa turvavarusteiden osalta.

Keskusjärjestö pyytää onnettomuuden tutkinnan ajaksi työrauhaa. Viranomaiset tekevät aikanaan selonteon, kun tutkimukset on saatu suoritettua loppuun.

Harrasterallisarja jatkuu Tammisaaressa 4.9.2021. Kausi huipentuu Parkanon kaksipäiväiseen kilpailuun 24.-25.9.2021.

Teksti: HRS tiedotus / Timo Louhelainen