Valikko Sulje

19.6.21 JUUKA

KESÄKAUSI POLKAISTAAN KÄYNTIIN VIIKKO ENNEN JUHANNUSTA – YLEISÖ PÄÄSEE PENKALLE KANNUSTAMAAN!

Tammisaaren kilpailun siirryttyä myöhemmäksi, kevättauko venähtää noin kuukauden pidemmäksi sarjassamme.  Toisaalta nyt tiimeillä on ainakin hyvä mahdollisuus virittää kalusto kunnon iskuun ja pohjoisen kuljettajatkin pääsevät ajamaan testejä riittävästi lumien sulettua.

Paikoittain jopa vuoristoratamaiset soratiet ottavat sarjamme virtuoosit vastaan Juuassa, kun kesäkausi käynnistyy. Jo viime vuonna nähtiin, että vauhtia ja tilanteita riitti runsaasti näillä haastavilla Pohjois-Karjalan ralliteillä.

Juuka ralli ajetaan lauantaina 19.6.2021 klo 11 alkaen. Järjestäjänä toimii Ralli Team Kainuu Ry.

Kilpailussa ajetaan viisi (5) erikoiskoetta, noin 90 EK-kilometriä. Koko reitin pituus on noin 253 kilometriä. Kaikki erikoiskokeet ovat yhteen kertaan ajettavia. Kilpailu kuuluu Harrasterallisarjaan ja on sen neljäs osakilpailu. Kilpailussa noudatetaan Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestön kilpailu- ja tekniikkasääntöjä sekä Harrasterallisarjan sääntöjä.

Kilpailussa starttaa ensimmäisenä pieni HR luokka (alle 1400cc), jonka jälkeen seuraavat 20 luokkaa ovat sarjaluokkia, joihin voi osallistua VAIN SARJAAN ILMOITTAUTUNEET. Muut kilpailijat ajavat sarjaluokkien jälkeen lisäluokissa.

Kilpailukeskus sijaitsee Juuan Kivikeskuksessa osoitteessa Joensuuntie 1225, Nunnanlahti. Siellä on ilmoittautuminen sekä kilpailutoimisto ja siellä jaetaan myös palkinnot kilpailun jälkeen. Turvallisuustarkastus ja kilpailun lähtö ovat Kivikeskuksen pihalla. Turvallisuustarkastus on 20 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa lähtöjonossa.

Kilpailun ilmoittautumismaksut ovat seuraavat; pimeät luokat 200€ ja nuottiluokat 250€.

Maksu tulee suorittaa Ralli Team Kainuu ry:n tilille FI6818413000003439 13.6.2021 klo 20.00 mennessä, jolloin myös ilmoittautuminen päättyy.

Kilpailuun otetaan enintään 250 kilpailijaa ja mahdollinen karsiminen suoritetaan lisäluokista (maksun viitteeksi ykkösohjaajan nimi ja luokka).

Mikäli perut osallistumisesi 18.6.2021 klo 20.00 mennessä palautetaan osallistumismaksu -30 €, joka jää järjestäjän kirjaamiskuluihin. Tämän jälkeen peruneille ei palauteta maksua lainkaan. Järjestä varaa oikeuden perua kilpailun, mikäli tulee ylivoimaisia esteitä kuten keli/korona yms.

Tarkemmat tiedot kilpailun kulusta ja aikatauluista julkaistaan kilpailijatiedotteessa ilmoittautumisen päättymisen jälkeen osoitteessa www.rallitulokset.fi, jossa myös ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu.

Koronasta johtuvat toimenpiteet ja ohjeet julkaistaan myös kilpailijatiedotteessa. Nuotitus on perjantaina 18.6.2021.

KILPAILUN LOPPUTULOKSET: https://www.rallitulokset.fi/Juuka2021/

Lisätietoja:
Kilpailunjohtaja Jouko Mähönen 0400 307200
jouko@kainuunautotex.fi

Autojen turvallistarkastuksesta vastaa:
Jukka Karjalainen 040 7469347
(tekniikka kysymykset suoraan Jukalle)

Tervetuloa kilpailemaan Juukaan!